Pienen Suomen suuri ääni
Minkä varaan rakennetaan Suomen kansainvälinen imago, mielikuville vai faktoille?
Parasta brändäystä on tuoda esiin kyvykkäitä suomalaisia, eri alojen huippuosaajia. Työ puhukoon puolestaan, ja siitä voi kukin vetää omat johtopäätöksensä.
Suomalaisessa imagonrakentamisessa pitäisikin olla kyse tiedottamisesta ja huomion keskittämisestä oikeisiin paikkoihin. Laadukas brändi seuraa perässä automaattisesti.
Viime syksynä New Yorkin Lincoln Centerin Mostly Mozart-festivaalilla esiintyi runsaasti suomalaisia huippumuusikoita. Mukana olivat Osmo Vänskä, Susanna Mälkki, Kari Kriikku, Anssi Karttunen, Tuija Hakkila ja säveltäjä Kaija Saariaho oratoriollaan La Passion de Simone. Tämän tyyppiset tapahtumat ovat parasta mahdollista Suomi-brändäystä. Synergia-etu suomalaisten yritysten kanssa olisi ollut huikea.
Menestyvä kapellimestari esittää suomalaisten säveltäjien musiikkia maailmalla, ja valitsee suomalaisia solisteja konsertteihinsa. Näin aukeaa tie monille suomalaisille taiteilijoille, jotka muussa tapauksessa olisivat ehkä kulkeneet pidemmän tien kansainvälisille areenoille. Samaan pystytään varmasti muillakin aloilla.
Esimerkki kulttuurin ja teollisuuden saumattomasta yhteistyöstä oli taannoinen Suomalaisen Kamariorkesterin Kiinan kiertue kesäkuussa 2008. Suomalaiset suuryritykset kutsuivat vieraitaan konsertteihin Beijingissä, Quangzhoussa ja Shanghaissa. Paikallinen konserttikävijä totesi konsertin jälkeen uskovansa helposti Suomen olevan todellinen huippuosaajien maa!
Kulttuurin saralla Suomen ei tarvitse olla säestävä elementti suurempien valtioiden sooloille. Taiteessa on aina tilaa persoonallisille puheenvuoroille ja uusille näkökulmille. Markus Copper, Aki Kaurismäki, Magnus Lindberg, Esko Männikkö, Tero Saarinen, Maestrot Salosesta Sarasteeseen, Kristian Smeds, Nina Roos, Marjatta Tapiola, Erika Turunen, Juha Uusitalo...suomalaisesta kulttuurikentästä nousee suuria yksilöitä.
Jotta meillä olisi kertoa maailmalle näitä menestystarinoita tulevaisuudessakin, suomalaisen kulttuuri- ja koulutuspolitiikan tulisi vielä kiivaammin tukea lahjakkaiden yksilöiden mahdollisuuksia kehittyä kotimaassaan. Vaikka tasapäisyys ja hyvä perustaso onkin rikkaus, emme saa tyytyä olemaan mukavaa keskitasoa. Lahjakkuus ei ole rasite ympäristöllensä. Pitäisi tiedostaa, että lahjakkaimmat keskuudessamme haastavat meidät muutkin venymään mukanaan uudelle tasolle.
Koulussa pidetään huoli siitä, että opetussuunnitelmat ja oppivelvollisuus toteutuu. Siellä tulisi kuitenkin myös olla liikkumavaraa reagoida nopeiden ja erikoislahjakkaiden oppilaiden tarpeisiin. Pienemmissä opetusryhmissä tämä olisikin varmasti mahdollista. Tukiopetuksen lisäksi pitäisi kehittää ”kannustusopetusta”! Myös korkeakouluissa pitää löytyä jatkossakin taloudellisia resursseja kapeille erikoissektoreille, esimerkkinä vaikkapa kapellimestarikoulutus Sibelius-Akatemiassa.
Mikä antaa Suomelle äänen, jota kuunnellaan, imagon josta innostutaan? Se näkyy oivaltavassa muotoilussa, kaunistelemattomissa, rehellisissä kuvissa, kumartelemattomissa tulkinnoissa, rohkean rosoisena äänenä Euroopan reunalta. Toivotaan, että Suomen maakuvaksi valitaan vaarattoman, varman harmonian sijasta haasteellinen dissonanssi, tinkimättömien yksilöiden sekakuoro.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Kiitos ansiokkaasta näkökulmasta. Kannatan myös lämpimästi "kannustusopetusta" ja lahjakkuuksien tukemista.
Haluaisin kuitenkin puuttua tähän Suomi-brändi ja imago-retoriikkaan:
"Suomalaisessa imagonrakentamisessa pitäisikin olla kyse tiedottamisesta ja huomion keskittämisestä oikeisiin paikkoihin. Laadukas brändi seuraa perässä automaattisesti."
Kysehän on kansainvälisestä indeksistä (The Anholt-GfK Roper Nation Brands Index), jossa "people" on yksi dimensio, "culture and heritage" toinen - monen muun ohella. Kyse ei siis ole mistään yksittäisestä pr-kampanjasta. Näin ainakin itse olen asian ymmärtänyt.
http://www.earthspeak.com/The%20Anholt-GfK%20Roper%20Nation%20Brands%20I...
Totta tosiaan - kun panostukset kohdistetaan oikein, tuloksena on laadukas brändi. Näin Suomikuva perustuu sekä faktoille että niiden pohjalta syntyville mielikuville sidosryhmäkohtaamisissa.
- Viina
- Matti Nykänen
- Talvisota
- Suomi maksoi velkansa ja sai Fullbright-stipendit
- Jokelan kouluampuminen
- Kauhajoen kouluampuminen
- Kevytkenkäiset naiset
- Nokia
- Joulupukki
Mitä muuta?
Juuri näin. Lahjakkaat yksilöt näkyvät. Keskinkertaisuudelle on tilaa tilastoissa.
Kaikki menestys, näkyvyys ja innovatiivisuus ovat viime kädessä yksilöiden varassa. Järjestelmän tehtävä on antaa tilaa innovoida.
Suomen taloudellisen tulevaisuuden ja branding paras turva on luoda tätä tilaa. Se käy helposti lakkauttamalla kateuden voimalla pystytetyt rakenteet kuten kaikille sama opetus peruskoulussa ja tolkuton progressiivinen verotus. Vaikka kateus vähän lisääntyisikin.
Mistä on varmaa, että tuo lahjakkuus osuus juuri suomenkieliselle tai suomenruotsinkieliselle kielialueelle?
Eikö ensiksi pitäisi tehdä rotuopillinen älykkyysosamäärätutkimus siitä, missä yleensä lahjakkuutta voi esiintyä ja sitten ohjata kaikki lahjakkuusrahat Japaniin ja Koreoihin, koska siellä on maailman älykkäimmät ihmisetkin?
Suomalaiset klassisen musiikin tekijät ja kokijat kulkevat surutta ja piittaamatta maatalouden tukiaisviidakon savisessa vanassa. Koska musiikin kokijatekijä kokee taiteensa elämään tärkeämmäksi, tämän ihmisen mielestä hänen puuhastelunsa maksaminen on yhteiskunnalle tärkeämpää kuin avohoitopotilaan asuntopuutteen ratkaisu. Aaria on kiva kajauttaa niin kovaa ja korkealta ettei huutaessa kuule julkisessa liikennevälineessä elämäänsä hiljaa viettävän epätoivoa.
Tiedätkö muuten että ensikesänä suomeen tulee amerikankumma laulaja englannista. Madge. Madge kerää tuhdin tukun seteleitä musiikillaan ja laulullaan. Suomi ostaa ja suomalaiset maksavat kyselemättä ja kakistelematta. Satanen lipusta ja kolme krääsästä. Madge tekee tulosta ja kovasti. Madge on kansainvälinen tähti ja musiikin tekijäkokija ja kassakone. Kun Madgen musiikki lopulta hiipuu, valot sammuvat ja pakokaasuvanat piirtyvät taivaalle, Suomi on pirun paljon köyhempi. Kulttuurisesti ollaan rikkaampia. Taloudellisesti ollaan köyhempiä.
Miksei suomalainen klassisen musiikin tekijä riisu kumisaappaitaan, laita jalkaan nappaskengät ja marssi lakki kourassa tuottajasedän luokse kysymään. Kysymään kuinka minä, tavallinen musiikkityöläinen, sensijaan että varastan köyhiltä ja vähäosaisilta leivän suusta ja katon päältä, kuinka minä voisin tehdä musiikistani itselleni työpaikan. Enkä totisesti tarkoita konkurssikypsän kaupungin orkesteripaikan täyttöä vaan oikeaa työtä. Kaupungissa joka jättää opiskelijansa näkemään nälkää ja myymään itseään että se perkeleen sibeliuskoulutettu puikonviuhkaaja pääsee toteuttamaan itseään veikkauksen voittovaroilla.
Onhan tämä totisesti pirua kun musiikin tekijää esitetään tekemään kulttuuriteon sijasta rehellistä työtä. Eihän kenenkään pidä kuvitella että odottaisin jokaisesta uutta Madgea. Tai edes henkeä pidättävää kulttuuritekoa. Jos lamasta irtaudutaan laulamalla, niin hyvä niin. Mutta maailma on täynnä epäonnistuneita lapsineroja joita ne tavalliset työntekijät joutuvat sittemmin elättämään.
Suomessa on kokoonsa ja taloudellisiin realiteetteihin nähden aivan likaa klassisen musiikin tekijöitä ja kokijoita.
Elämältä se maistui - uusperheeni lapset innostuivat musiikista. Muistanette
Lapsijouset, Juniorijouset, Ahti Sonnisen. Nuorimmainen sai ensimmäisen pikkusellonsa ja
tullessamme tunnilta jysäytti sellonpiikin parkettiin sanoen: "Minusta tulee sitten isona sellisti".
Ajettiin sisään "Kodai -metodia" - kierrettiin maapallo pariin kertaan esittelemässä tuloksia.
Luotiin suomalaista menestystarinaa rankalla työllä. Erään Euroopankiertueen
päätteeksi konsertoitiin Köpiksen Tivolin auditoriossa illalla. Lapset olivat vain puoliksi
tajuissaan. Saimme loistavat arvostelut mutta nauhoituksestani väsymys kyllä kuuluu selvästi.
Sääliksi kävi mutta eipähän tarvinnut haeskella assalta hortoilemasta.
Ja ammatti siitä heille tuli - eikä lapsenlapsetkaan harhaile assalla.
Nyt säälittää siviilitarkkailijan epätoivo.
Kulttuurikuluttajan sosiaalinen omatunto. Oppikoon moukkien lapset sellistiksi pasilan putkassa. Näin se musiikkikulttuuri pelastaa selektiivisesti.
Olihan siinä vaihtoehtoja. Taitoluistelu päättyi pituuskasvun myötä.
Itse olisin voinut valita politiikan, pubissa istumisen ja karaoken.
Koiraskotirouvan homman sijasta. Pätkätöistä osapäiväisesti rahaa autoon,
bensaan, soittiimin ja konserttimatkohin ulkomailla.
Kokopäivätyö Loviisan atomilla piti lopettaa. Jos en ollut kuskaamassa
tunneille tytöt meni taksilla. Liian kallista silloin kun musiikkiopisto
toimi ympäri kaupunkia koulujen ja seurakuntien tiloissa. Viisivuotiaan
kanssa oli oltava YLEssä heidän työaikanaan.
Olen varma että jos Tarkkailija tekee oman jälkikasvunsa hyväksi 10% tuosta,
ei niistä tule ihan moukkia mihinkään lajiin. Eikä putkavahdit potki lisää
katkeruutta ja vihaa nimimerkin päähän.
Tähtitaivaan ja avaruuden ammattituijottelija Esko Valtaoja taannoin tv lähetyksessä lausui että" koulutuksen pitäisi olla vain perusaineet elämää varten ja loput erikoistumista."
Jotensakin näin.Asian aivan niin.Nuorille aikuisille annettaisiin peruskoulutuksen jälkeen mahdollisuus tutustua niihin ammatteihin, joihin on halua pyrkiä.Jos ko ammatti vaatii vielä yliopisto tms.opetusta niin sitä saa mutta harjoittelutyön ohessa.
Valtio kustantaisi osan nuoren työläisen jatkokoulutuksen esim. jos kaveri on joutunut vaikka teknilliselle alalle, joka valmistaa pääasiassa kelluvia aaltovoimaloita Espanjaan niin työnantaja saa valtion tukea Espanjakielen kursseille eikä työntekijän tarvitse lueskella Ruotsia turhan päiten.Tällaiset kaikille turhaa opetukset pois alkukoulutuksesta jossa luodaan vain oppimis mahdollisuus elämää varten.Tämä toimisi myös vaikka jos haluaa lääketehtaita suunnittelemaan niin koulutus ja työ vuorotellen.
Työvoima koulutus tuntuu olevan eräänlainen pakkopulla jossa työttömiä koulutetaan isolla rahalla sellaiselle alalle johon ei koskaan valmistu.
Ooppera on kuilun toisella puolen ,maksakoon itse huutonsa.
Jos Suomi-brändi halutaan myydä juuri maailman klassisen musiikin ystäville, niin silloin kannattaa syytää fyrkkaa entiseen tahtiin Sibikseen ja vastaavaan.
Jossain vaiheessa olisi ehkä hyvä miettiä onko kohderyhmä tavoitteiden kannalta se mielekkäin. Saataisiinko jollain muulla tavalla parempi tuotto veronmaksajien rahoittamalle markkinointiponnistukselle?
Jos erityisesti tekijöitä tarvitsee tuoda esiin, eikö se jo kerro jotain? Kun samaan aikaan suomalaisia tekijöitä ja hengentuotteita on jo framilla; Him, The Rasmus, laaja heviskene, Linux, Nokia jne. Ottamatta kantaa minkä tyyppinen kulttuurivienti on hienointa, popimpi materiaali tavoittaa kuitenkin valtavasti suuremman yleisön. Aivan kuten meillä Suomessakin.
Ei kannata vedota heppoiseen brändinrakennusprojektiin kun haluaa ajaa taiteen asiaa. Markkinointiponnisteluita tulee ja menee, artsu pysyy.
Tämän kulttuuripläjäyksen jälkeen voikin mennä jenkeissä Wal-Martiin ja kysyä amerikkalaisilta miten heidän Suomi-kuvaansa ovatkaan suomalaiset kapellimestarit vaikuttaneet.
Kulttuurin saralla voi olla jollakin Himillä, Darudella, Apocalypticalla jne paljon suurempi merkitys Suomi-kuvalle.
Muutamia vuosia sitten menin Keski-Amerikassa hotellihuoneeseeni ja panin MTV:n päälle. Tunnin kuluessa oli esiintynyt 3 eri suomalaista bändiä.
Tunnetuimmat suomalaiset lienevät formulakuskeja.
Sinänsä kannatan kyllä klassista musiikkia ja "ihan oikeata musiikaalista sävellystä", mutta ajattelin vähän muistuttaa todellisuudesta.
Toiseenkin asiaa haluan kiinnittää huomiota. En ole sitä mieltä, että työ puhuu puolestaan tai että olemme vain niin tunnettuja kuin työmme edellyttää tai että voimme myydä itseämme maailmalle vain sen verran kuin hyvyytemme edellyttää.
Markkinoinnilla ja esillä ololla tullaan tunnetuksi. Ei kukaan tule palkitsemaan syrjässä pysytteleviä suomalaisia vain siksi, että täällä tehdään hyvää tai korkeatasoista juttua.
Eikä ole olemassa mitään oikeudenmukaista määrää huomiota. Varastetaan vaikka koko maailman huomio, jos se vain on mahdollista, vaikka emme olisikaan "ansainneet" sitä jollakin mahtavalla ammattitaidolla tai suurella väestön osuudella maailman väestöstä.
Ei kannata vetää yhtäsuuruus-merkkiä osaamisen ja huomion saamisen ja brändin välille.
Vaikkei meillä olisi yhtään Nokiaa tai kapellimestaria, voidaan me silti myydä Suomi-brändiä täysillä. Myyntiä, myyntiä, myyntiä...
Maailman historia on täynnä esimerkkejä tuotteista tai menestystarinoista, jotka ovat lyöneet laudalta teknisesti kehittyneemmät kilpailijansa.
Pysytään me suomalaiset vaan hiljaa kyykkysillämme,ettei vaan joku ohikulkija meitä huomaa ja ala brändätä meistä jotain sellaista jota emme halua tai voi olla menettämättä suomalaisuuttamme.Vaatimattomuus voi myös olla brändi.Eivät kaikki suomalaiset voi olla ylipalkattuja kapellimestareita.
tyhmyyden ja keskinkertaisuuden tyrannian syvä rintaääni - kaiken kehityksen vastainen tasapääleikkuri
Psykoanalyytikko Winnicott kirjoitti että hän ihmettelee miksi lapsuuden täysi kukka kasvaa aikuisuuden täyteen nuppuun.
Tuollaisella mentaliteetilla kuin yllä on se tulee onnistumaan ihan luonnostaan - oikein levittää itseään kuin hernerokkapierun haju joka puolelle - ja ei sitte muuta ku pubiin vetään kaljaa ja suomalaisessa porukkahengessä kaikkien muiden kansakunnan toivojen kanssa voihkimaan sitä ku ei meistä tullu yhtään kaljatuopin nostajaa kummempaa - ja että se tietty oli kaikkien muiden kuin meidän oma vika.
Ja kahta emme vaihda - keskinkertaisuutta ja tyhmyyttä.
Moniko on sitä mieltä, että supisuomalaiset Kimi Räikkönen, Ari Vatanen Tuupovaarasta (sieltä, mistä Vinskin harakka, Vinsentti, oli kotoisin) tai Matti Nykänen Jyväskylästä olisi pitänyt pilata jo nuoresta pianotunneilla, balettitunneilla tai jollain Matti Klingen tasoa olevalla tapakulttuurilla?
Minusta se, että Kimi Räikkönen on ja Matti Nykänen sekä Ari Vatanen ovat olleet tosimiehiä alallaan riittää aivan mainiosti tavaramerkiksi.
Eivät kaikki voi olla amerikkalaisia huutajia, ranskalaisia teeskentelijöitä tai ruotsalaisia tyhjännaurajia, vaikka se toki onkin länsimaisen sivistyksen oleellisin sisältö.
Miksi Suomessa ei voisi keskittyä harvapuheiseen tosimieskulttuuriin ja heavy rockiin?
Miten räpyläjalkaisesta leveälestisiä kenkiä mielellään käyttävästä soiden asukkaasta muka koulitaan joku sivistynyt länsimaalaisinen?
Kulkupuhe kertoo, että suomalaisen äijä- ja tosimieskulttuurin edustaja Ilkka Sysimetsä olisi lauleskellut Hesperian yökerhossa, että "harva meistä on rautaa, moni taipua saa, minä taivu en koskaan..." ja että tämän jälkeen Loiri olisi vetänyt Retun luuvitosella kanveesiin.
On vaikea sanoa, onko tämä vain iltapäivä- tai Hymy-journalistinen legenda.
Suomessahan intellektuelleiksi määritellään kaiken maailman risuparta- radikaaleja ( Vanhan valtaajia ja Persian shaahin vierailulla mieltään osoittaneita ) ja riikinkukkofilosofeja ja usein omasta aloitteestaan. Katsotko kuuluvasi joukkoon Tapio?
Mitä tulee jonkun menestyneen suomalaisen aikaansaannoksiin sinun mukaasi sivistymättömänä, otan esim. Ari Vatasen, joka tuli ETYK: in seurantakokoukseen Ranskan presidentin ( kaverinsa ) Chirakin seurueessa ja sai suut/montut auki koko sivistyneeltä toimittajakunnalta sekä Suomen olemattoman vähälukuiselta sivistyneistöltä. Sen lisäksi hänet valittiin Ranskan valtion edustajaksi Eu: hun. Veistelepä sinä vaan lisää Tuupovaarasta ja kerro meille kaikille, mitä sinä olet elämässäsi besservisserinä saanut aikaan ( Googlaamalla se ei onnistunut ).
Vain ne, jotka tekevät työtään jonkin suurvallan kielellä, ovat sivistyneitä. Suomalaiset ovat määritelmän mukaan barbaareja. Siinä ei brändäys auta.
"Siellä tulisi kuitenkin myös olla liikkumavaraa reagoida nopeiden ja erikoislahjakkaiden oppilaiden tarpeisiin."
Tuon pitäisi päteä myös tieteessä ja teknologiassa. Byrokraatit suoltavat rahaa tasaiseen tahtiin jopa liian runsaasti. Mutta kun todellinen merkittävä saavuttaja ilmaantuu framille, jauhavat byrokraattien mylly entiseen hitaaseen tahtiin.
Anon enemmän rahaa ja heti koska olen nopea ja erityisen lahjakas. Tai oikeastaan koska olen erityisen lahjakas en ano mitään vaan vaadin. Vaadin rahaa ja heti. Paljon.
Kiitos
Tilinumeroni on 500001-....
Tätä anomusmallia saa käyttää vapaasti.
Lordi ja lannistumaton
Pahkasikamaista huuhaata koko prändikonsultointi.
Jäin miettimään, että kirjoittaja ei liene kovin tietoinen koulun arjesta.
Kyllä opetuksen eriyttäminen sujuu ammattitaitoiselta opettajalta molempiin suuntiin. Suurin ongelma opetuksen ja opiskelun eriyttämisessä (jokaiselle lapselle tarpeidensa mukaan) ovat ylisuuret ryhmät ja koulujen onnettomat resurssit verrattuna siihen, mikä tämä nykymaailma on.
"Nykymaailmalla" tarkoitan kaikki-mulle-heti-nyt-vanhempien ja heidän kaikki-mulle-heti-nyt-lapsiaan sekä niitä monenlaisia erityishaasteita ja -ongelmia, joita kovin heterogeenisessä isossa luokassa on vaikea yhden aikuisen voimin ottaa huomioon. Vaikka tahtoa ja taitoa olisikin.
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 21 kommenttia