Armoa Oopperalle!
Avaan aamulla valtakunnan päälehden: Kulttuuriosion etulehdellä työpaikkani todellisuus rämähtää taas silmilleni. Kuvassa verta valuva viaton vaikeroi, alapuolellaan ahdistuneen näköinen mies nostelee luovuttaneena käsiään. Tähänkö on nyt tultu?
Joka kerta, kun valtakunnan lehdistössä raportoidaan Kansallisoopperasta, on keskustelupalstojen asiallisten kommenttien seassa myös mustavalkoista, provosoitunutta tekstiä jossa fakta ja fiktio, tunne ja järki sekoittuvat.
Niitä lukiessa tuntuu, että olen lähes syyllistynyt rikokseen: Nostan palkkaa verovaroin tuettavassa taidelaitoksessa, Suomen Kansallisoopperassa.
”Siellä me eliittitaiteen, vanhentuneen ja todellisuudesta vieraantuneen taidemuodon edustajat puuhastelemme ’korkeakulttuurin pyhätössä’, jotta etuoikeutetut helsinkiläiset pääsisivät kekkuloimaan juhla-asuisina ensi-illoissa, näyttäytymään seurapiiripalstoilla ja nukahtelemaan satojen eurojen istumapaikoilla... Kansallisoopperan toiminta tulisi lopettaa, halvemmaksi tulisi lennättää oopperafanit Milanoon tai Tallinnaan, vuokrataan talo kansainvälisille ryhmille, Idols-formaatille tai hiihtotunneliksi urheiluväelle...” mitä milloinkin, kärjistettyjä ratkaisumalleja tuntuu olevan monia.
Useat kirjoitukset perustuvat vääriin käsityksiin suurten kulttuurilaitosten ja erityisesti oopperan toiminnasta ja oopperasta taidemuotona.
Tuntuu, että rima omakohtaiseen kokemukseen on joidenkin kohdalla korkealla, ja mieluummin julistetaan pannaan koko taidelaji kuin lähdetään ennakkoluulottomasti muodostamaan mielipide omakohtaisen kokemuksen kautta.
Kiitos toimivan tukijärjestelmän, suomalaisten ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi nauttiakseen ooppera- ja balettiesityksistä. Kansallisoopperan tämän kauden produktioihin pääsee 12e - 95e/lippu. Uutuusproduktion ensi-ilta huippulaulajineen maksaa vähemmän kuin lippu Stadionin tai Hartwall-areenan suurkonserttiin ja halvin paikka tavalliseen esitykseen pizza-illallisen hinnan. Kenellekään kulttuurin kuluttajalle, konserteissa, teatterissa tai elokuvissa kävijälle ei siis hinnan pitäisi olla este.
Ooppera on kuitenkin tuotantopuolella kallis taidemuoto, jonka kustannukset syntyvät siitä, että jokainen esitys työllistää satamäärin työntekijöitä. Kun keskikokoisessa oopperaesityksessä on orkesterimontussa noin 60 - 80 henkeä, kuorossa 50 - 60 henkeä, ja siihen lisättynä solistit, näyttämötekniikka ja iltahenkilökunta, työllistää jokainen esitys pitkälti toista sataa henkilöä illassa.
Ei myöskään saa unohtaa lavasteverstaita, ompelimoa ym. henkilökuntaa, joiden työpanos myös lavalla näkyy. Jos talo työllistää vakituisesti noin 500 ihmistä, joista suurin osa maksaa veronsa pääkaupunkiseudulle, palautuu valtion ja kuntien tukirahat kuitenkin verotuksen ja kulutuksen kautta takaisin kiertoon.
Oopperatalo työllistää oman alansa parhaimmistoa. Sen toiminta ylläpitää suomalaista huippuosaamista kulttuurin alalla. Ilman tällaista instituutiota olisi moni kyky jäänyt kehittymättä ja moni suomalainen menestystarina kertomatta. Näistä tarinoista ollaan aina ylpeitä gloorian hetkellä, mutta aplodien hiljennyttyä helposti unohdetaan, että tällaisille kyvyille tarvitaan kasvualusta ja säännölliset työskentelyolosuhteet.
Oopperaesityksissä yhdistyvät monet taidemuodot. Kirjallisuus, kuvataide, musiikki, arkkitehtuuri, valotaide, tanssi, puhe-teatteri... parhaimmillaan oopperataide voidaan nähdä eräänlaisena länsimaisten kulttuurimuotojen kiteytymänä.
Vastakkainasettelu ja väittely siitä, onko Kansallisen oopperanäyttämön olemassaolo tärkeämpää tai vähemmän tärkeää kuin lämmitetyt jalkapalloviheriöt, hyppyrimäet, kulttuurifestivaalit tai muu julkisilla varoilla ylläpidetyt henkisen tai ruumiillisen kulttuurin toiminta, on varsin turhaa.
Päättäjät ovat onneksi ymmärtäneet monipuolisen kulttuuritarjonnan merkityksen kansalaisten henkisen vireyden, luovuuden kehittäjänä. Olemme urheiluhullua kansaa, mutta tarvitsemme myös kulttuuria. Verovaroilla tuetun kulttuurielämän tehtävä on tarjota monipuolisia, rikkaita taide-elämyksiä kansalaisille.
Yhteiskunnassamme kaikki kulttuuritarjonta ei voi olla markkinavoimien armoilla. Muuten liu’umme kohti laskelmoitua viihdekulttuuria, jossa ainoa kriteeri on voiton maksimointi.
Oopperassa kuohuu: lakon uhka, pakkoloma, johtajavaihdokset, erotarjoukset... samanaikaisesti Kansallisoopperassa soitetaan, lauletaan, tanssitaan, ohjataan oopperoita ja tanssikoreografioita, maalataan, ommellaan, rakennetaan, harjoituksissa hikoillaan ja hiotaan yksityiskohtia.
Riippumatta kuohunnasta, oopperatalon työntekijät ovat aina pyrkineet keskittymään olennaiseen, korkeatasoisten taide-elämysten tarjoamiseen yleisölle. Teemme kurinalaista työtä kovan paineen alla, jotta esityksen alkaessa yleisö voi nojata taaksepäin mukavissa tuoleissaan ja siirtyä oopperan ja baletin keinoin muutaman tunnin lomalle arjestaan. Kuohuja ei tuoda yleisön eteen. Esiripun noustessa on esillä vain olennainen: musiikki, draama, se vahva elämys, jota yleisö on tullut hakemaan.

Kommentoi 168 kommenttia